20110926

Miten on mahdollista, että rauhallisen ja rentouttavan kotiviikonlopun jälkeen on ihan poikki? Hyvä, kun silmät juuri ja juuri pysyvät auki. Viikonloppuna tuli vihdoin nukuttua kunnolla, kun ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon ei tarvinnut laittaa kelloa herättämään. Kotona olemista osaa taas arvostaa ihan eri tavalla, jopa siivoaminen tuntui ihan mukavalta. Tai ainakin se, että ylipäätään ehti vihdoin tehdä jotain kaikelle sille sotkulle. Ruokaa tein ensimmäistä kertaa pariin viikkoon. Mahtuipa viikonloppuun sellainenkin ihme, että ulkoilimme sunnuntaina yhdessä muusikon kanssa! Tekisi mieli piirtää johonkin iso rasti. Mukavan viikonlopun kruunasi pitkään odotettu konsertti. Sanat eivät riitä ylistämään tarpeeksi.

Ensi-ilta on nyt onnellisesti ohi. Hyvin meni ja kivaa oli. Paikallaolijat ovat ylistäneet maasta taivaisiin ja jopa kriitikkokin tykkäsi. Nyt voi hyvällä mielellä hengähtää muutaman päivän, loppuviikosta taas mennään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti