20111209

Asioita, jotka ovat maailman vaikeimpia:

- Tavaroiden hakeminen varastosta. Koskee myös tavaroiden sinne viemistä.
- Osoitteiden kirjoittaminen joulukortteihin.
- Joululahjojen viimeistely. Kummityttöjen huivit on neulottu valmiiksi jo suunnilleen lokakuussa. Langatkin on päätelty, mutta koristeiden virkkaaminen on näköjään ylivoimaista.
- Sukulaisille askarreltujen jouluviemisten paketoiminen ennen, kuin on ihan pakko. Ei onnistu koskaan. Paitsi että tänään tein yhden paketin ainakin melkein valmiiksi, arvioitu luovutusajankohta (vasta) huomenna. Hah.
- Konserttivaatteiden silittäminen. Tulee tapahtumaan kiroillen n. 10 minuuttia ennen, kuin pitää olla ovesta ulkona. Sama juttu joka kerta. Kengät sentään on kunnossa, vein ne suutarille keskiviikkona puoli tuntia ennen lähtöä.
- Edes muutaman joogaliikken suorittaminen kotona. Tekisi niiiin hyvää, mutta en vaan saa aikaiseksi.
- Verhojen vaihtaminen. Sisältää ikkunaan menossa olevien verhojen silittämisen ja siellä nyt roikkuvien pesemisen ja pakkaamisen laatikkoon. What a joy.
- Jääkaapin siivoaminen. Tuskin vaatii selittelyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti