20111231

Olen lahjonut itse itseäni sekä ennen että jälkeen joulun.



Muusikko ei ymmärtänyt, mitä "ihmettä tommosella (Vitriini-)rasialla muka tehdään?". Tarvitseeko sillä mitään niin ihmeellistä muka tehdä? :) Ylpeänä silti ilmoitin viikko sitten, että ah, niin ihanalla rasialla on kuin onkin ihan oikea käyttötarkoitus: kyllästyin repimään sormuksia iltaisin sormesta ja säilöin ne Vitriiniin odottamaan käyttömukavuuden palautumista. Hah. Mattapintaisen Kiven hain täydentämään kokoelmia, ja kirkkaita sai puoli-ilmaiseksi, siispä niitä on nyt useampi. Muumi-mukit saapuivat jo entisestään täyteen kaappiin, nyt ei pitäisi puuttua enää yhtään. Huivia taas piti lähteä hakemaan Sokokselta ihan varta vasten. (Sellaisena päivänä, kun piti olla jo muumioituneena sohvalla.) Kannatti.

Nyt alkaa jo näyttää siltä, että Tyyppi tosiaan syntyy ensi vuoden puolella. Huhtikuusta asti on yksi ja toinenkin pohtinut, että olisihan se "helpompaa" olla tammikuun lapsi kuin syntyä vuoden viimeisinä päivinä. Niinhän se taitaa tavallaan olla. Ilta vietetään ihan rauhallisesti kotona saunoen ja herkutellen (tai niin on ainakin suunniteltu...), mutta puolen yön jälkeen olisi jo muusikonkin mielestä lupa syntyä. Jännän äärellä ollaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti