20111208

Shoppailussa tuntuu olevan nykyään ei-niin-mieluisa kaava.

Ostin eräänä perjantaina vuosien tahtomisen ja pitkän pähkäilyn jälkeen pari metriä pöytäliinakangasta. Maksoi enemmän, kuin mansikoita, mutta on niin hieno, ettei mitään rajaa. No, kuinka ollakaan, seuraavana sunnuntaina olisi kyseisestä liikkeestä saanut ostohyvityksen tuplana ja jotta ajoitus olisi ollut mahdollisimman huono, toi posti heti maanantaina 15 prosentin alennuskupongin. Kiva.

Teema jatkui, kun viikkojen aikaansaamattomuuden ja värivaihtoehtojen takia tuskailun jälkeen törmäsin KappAhlin lastenosastolla juuri oikeanlaiseen ja suorastaan syötävän suloiseen unipussiin. Sanomattakin selvää, että nappasin sen heti mukaan. Seuraavana päivänä siitä olisi saanut alennusta useamman kymmenen prosenttia. Mikä sen mukavampaa.

Sokerina pohjalla ovat imetysliivit, jotka on pitänyt hankkia jo aikoja sitten. Hyvät aikomukset on aina saatu torpedoitua sillä, ettei kaupoissa viitsisi tämän pötsin kanssa sovittaa yhtään mitään ja eri versioilla ajatuksesta "eihän tässä vielä mikään kiire ole". Maanantaina tein täsmäiskun Lindexille, tänään niistäkin liiveistä olisi saanut mukavan alennuksen. Olipa yllätys.

2 kommenttia:

  1. Itselleni on kerran käynyt Indiskassa niin, että olin ostamassa verhoja, niin myyjä kieltäytyi myymästä niitä minulle vielä sinä päivänä, koska seuraavana päivänä kaikki verhot olisivat -20%. Lupasi jopa varata ne verhot minulle, että voisin käydä sitten seuraavana päivänä ne ostamassa, koska ei voinut vielä sinä päivänä myydä alehinnalla. Olisihan se ne varmasti myynyt normaalihintaan sinä päivänä, jos olisin vaatimalla vaatinut. Mutta rispektiä kyseiselle myyjälle tuosta toiminnasta. Kuten kirjoituksestasikin huomaa, niin se ei ole kovin yleistä.

    VastaaPoista
  2. Aika hienoa palvelua. Onko hölmöä ajatella, että tuollaista sen kuuluisi ollakin? Tuottaa tietysti parempaa tulosta, jos joka asiakas maksaa aina täyden hinnan, mutta kun ottaa huomioon, millainen mieli sille asiakkaalle näistä tilanteista jää, niin eiköhän se hyvä mieli ole vähintään sen parinkymmenen prosentin arvoinen. Sitäkin mietin, että eikö ne myyjät (muka) tiedä tulevista kampanjoista? Tai onko niitä ehkä kielletty kertomasta?

    VastaaPoista