Tekstiviesti kertoi viime viikolla, että minulle on saapunut paketti, jonka voi noutaa SmartPOST-automaatista. Viestissä oli kuusinumeroinen koodi, jolla paketin saa ulos. No, eipä saanut. Näppäiltyäni koodin automaatti kehoitti tarkistamaan sen. Näppäilin uudelleen, sama juttu. Kolmannella kerralla tavasin kaikki kuusi numeroa yksi kerrallaan ja olin varma, että enää ei voinut mennä pieleen. Niinhän sitä luulisi. Koodi kolme kertaa väärin, "järjestelmä lukittu" ja paketti edelleen automaatissa. Kätevää. Mukava täti postissa ei osannut auttaa muuten, kuin antamalla asiakaspalvelun puhelinnumeron (great...) mutta kertoi, että kaikkien pakettikoodien pitäisi kyllä olla muotoa JJFI ja siihen perään noin miljoona numeroa. Kyllästyin jonottamaan asiakaspalveluun noin seitsemännen soiton ja ihan liian monen maksullisen jonotusminuutin jälkeen. Nauhoite ehdotti, että heitä voisi lähestyä myös sähköpostilla. Niin tein, vastausta tuskin kannattaa odottaa ihan hetkeen. Eikä varmaan kannata odottaa sitä pakettiakaan.

Vatsaa suihkun jälkeen kuivatessani tuli yhtäkkiä mieleen, etten ole vielä nähnyt ensimmäistäkään raskausarpea. Ei ole vaikea arvata, mitä huomasin kosteusvoidetta levittäessäni. Aikaa näiden tapahtumien välillä ehti kulua korkeintaan kaksi minuuttia.

Ostin perjantaina kaksi (muka) valkoista hyasinttia. Laitoin vanhaan hillopurkkiin ja ympärille nätisti kangasta ja narua. Kumpikin aukesi tänään, kumpikin on violetti. Yök.

Sunnuntaina otin Sokoksella vuoronumeron saadakseni Vitriinini maksettua. Oli hieno tunne huomata, että valotaulussa lukee numero 4 ja omassa lapussa 46. Mitäs menen sinne sunnuntaina. Viikkoa ennen joulua. Tiedän.

Melkein kuin Strömsössä.