Olen aivan varma siitä, että monien mielestä vaadin lapseltani (lapsiltani) liikaa ja/tai olen kylmä ja tunteeton. Meillä ei saa hyppiä sohvalla (koska sohva menee pilalle) eikä vanhempien sängyssä (koska naurettavan kalliit futonit). Meillä joutuu keräämään lelut olohuoneesta ennen nukkumaanmenoa (koska äiti ei ole palvelija eivätkä vanhemmatkaan levitä tavaroitaan lastenhuoneeseen leikkien tielle) ja siistimään myös omaa huonetta (koska tavaroiden paikka ei ole lattialla). Meillä ei katsota ruokapöydässä padia tai leikitä (koska miksi ihmeessä niin tehtäisiin?!). Meillä ei saa levittää tavaroita keittiön laatikoista tai ylipäätään mennä kaapeille/laatikoille ilman lupaa (keittiövälineitä saa toki leikkeihin, mutta pääsääntöisesti lelut ovat leikkimistä ja keittiövälineet ruoanlaittoa varten). Meillä ei myöskään saa päättää tuleeko ruokapöytään, antaako lääkärin katsoa korvat, peseekö hampaat/leikataanko kynnet/pestäänkö hiukset, meneekö nukkumaan kun on nukkumaanmenoaika tai muuta vastaavaa.
Kuulostaako kylmältä? Ehkä. Mutta: kaikesta keskustellaan. Kolmevuotias tietää, miksei sohvalla saa hyppiä, miksi lelut pitää kerätä tai miksi pesulla on käytävä tai annettava lääkärin katsoa ne korvat. Tottelisitko itse vain sen takia, että joku käskee? Ilman, että se joku perustelee, miksi näin ja näin pitää/on tapana tehdä? En minäkään. Usein on kova huuto ja parku, mutta sitten on. Mitä väliä? Aikuisen tehtävä on huolehtia siitä, että asiat tehdään siitä huolimatta, että lapsi esittää kuolevaa joutsenta. Helppoa tai mukavaa se ei ole, todellakaan, mutta ei sen ole tarkoituskaan olla. Ehkä vaadin monen mielestä liikaa, mutta ainakin arki toimii eikä tarvitse miettiä, miten ihmeessä selvitään lääkärireissusta, kyläilystä tai ihan vaan siitä arjesta. Joskus tulee paha mieli siitä, että on jonkun muun synttärit ja se joku muu saa lahjoja. Tai siitä, että joku muu pääsee Ti-Ti Nalle-kylpylään eikä itse pääse. Tai siitä, että joku muu saa mennä mummolaan yökylään. Voi voi. Puhumalla pääsee silloinkin pitkälle: oma syntymäpäivä tulee ja silloin on ihan oma syntymäpäivä eikä sillä toisella ole silloin syntymäpäivää ollenkaan, Ti-Ti Nalleakin voidaan mennä joskus katsomaan ja yökyläänkin pääsee, ei vain juuri nyt.
Mutta arvatkaa mitä? Meillä ei ole pakko syödä, riittää kun maistaa. Meillä saa aika usein päättää, mitä pukee päällensä. Meillä saa toivoa, mitä ruokaa tehdään ja usein saa myös jälkiruokaa. Meillä saa joskus valvoa pidempään ja katsoa vaikka hauskoja kotivideoita. Meillä saa aika usein kuunnella kaksi iltasatua. Meillä saa leipoa äidin kanssa ja nuolla taikinakulhot. Meillä saa kattaa kahvipöydän. Meillä saa soittaa oikeita soittimia. Ja meillä saa osallistua oikeastaan ihan kaikkeen, mihin haluaa. Eikä meillä puhuta lapselle kuin vähä-älyiselle.
Kukaan harvemmin nyrjähtää. Koska homma toimii ja lapsen kanssa voi keskustella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti