Hajanaisia huomioita

Ei ole väliä, odottaako yösyötön jälkeen minuutin vai kymmenen, vatsa täynnä nukahtaneen lapsen kitinä alkaa samalla sekunnilla kun itse laittaa pään tyynyyn.

Isompi itki ja kiukutteli aamupäivällä niin paljon, että oksensi. Olohuoneen valkoiselle matolle, mihin muuallekaan. Mom's one year diary kertoi, että tasan vuosi sitten oli oksentanut leikkipuistoreissun jälkeen autoon. Oli vissiin vuosipäivä.

Jos alkuviikosta kuulee jonkun puhuvan radiossa lauantaina esitettävästä lastenoopperasta, paimentaa mummin lapselle oopperaseuraksi ja pappan hakemaan liput niin kannattaa varmistaa, minä lauantaina esitys on. Vaikka se joku kuinka puhui vaan lauantaista niin, että tyhmempi voisi olettaa sen olevan tulevana lauantaina.

Kun farkkujen ostaminen olisi kerrankin niin helppoa, että kävelisi vain liikkeeseen ostamaan tietyt farkut niin ei kannata kuvitella, että omaa kokoa olisi jäljellä.

Jos aamulla on vartti aikaa ja pitää valita, meneekö suihkuun vai syökö, niin mene suihkuun. Aina. Syödä voi lennossakin.

Voitko poistaa ne kaikki?

Arvatkaa, kuinka monta kuvaa äidistä ja pojasta on? Ei kovin montaa. Jos (kun) ei lasketa synnärillä otettuja. Tai niitä, kun oltiin oltu kotona pari päivää ja imetin sohvalla tukka likaisena, ilman meikkiä ja imetyshiessä uiden. Ei ihan esittelykelpoisia, siis. Siispä pyysin eilen Muusikolta että ottaisi meistä kuvan. Vaikka tukka olikin likainen enkä ollut meikannut. Seurasi monta paikanvaihtoa, verhon avaamista, vääntämistä ja kääntämistä, pukluja, takana näkyviä sotkuja ja älyttömiä ilmeitä.

Tässä vähiten huono otos. Ei hyvin mene.

Lapsityövoimaa

Meillä on takapihalla jonkun joskus näppäränä itse muuraama grilli. Ei todellakaan mikään kaunis, eikä edes toimiva. Ensimmäisenä kesänä yritettiin grillata, grilliä ei saanut tarpeeksi kuumaksi millään eikä ruokakaan meinannut kypsyä. Tietenkään. Taisi olla ensimmäinen ja viimeinen kerta kun edes yritettiin. Toisena kesänä huomattiin, että lintu oli tehnyt kannen alle pesän ja muninut munat. En tiedä, kyttäsivätkö naapurin kissat vieressä niin, ettei emo uskaltanut ruokkia poikasiaan vai kuolivatko poikaset kuumuuteen, mutta loppu ei ollut kovin onnellinen.

Nyt kolmantena kesänä päätettiin, että grilli ja sen ympärillä olevat laatat saavat lähteä. Tuumasta toimeen pääseminen kesti koko kesän (eikä työ tullut kerralla valmiiksi, koska vauva ja omituiset työajat) mutta hyvään alkuun päästiin. Tai Muusikko ja lapsi pääsivät, minä hyssyttelin vaunuissa torkkuvaa poikaa ja yritin samalla raikota kukkapenkkejä. Paino sanalla yritin. Lopputuloksena puoliksi purettu grilli, kauhea kasa kuihtuneita kukkia, allekirjoittaneella komea haava sormessa ja lapsella maailman ehkä likaisimmat vaatteet. Mutta kivaa oli. Jospa tuon homman saisi vielä tehtyä loppuun niin saisi nurmikon kylvettyä ennen talvea...

Ne pienet ilot

 

Jotkut kuulemma mahtuvat farkkuihinsa jo synnäriltä lähtiessään tai viimeistään parin viikon päästä. Kuulemma. Raskauskiloja on jäljellä vielä edelliseltäkin kierrokselta enkä koskaan mahtunut vanhoihn farkkuihini pötsin kadottua. Iso kasa hyviä housuja odottaa, jos niitä voisi vielä joskus käyttää...

En tiedä johtuuko imettämisestä vai mistä, mutta tällä kertaa puin ennen raskautta käytössä olleet farkut jo parin viikon päästä synnytyksestä. Toki ne ovat isommat kuin ne muinaiset lempparihousut, mutta kuitenkin. Kiloja on jäljellä reilusti ja vyötärönauhan päälle rutistuu mukava löllökerros mutta ainakaan ei tarvitse käyttää mammafarkkuja. Äitiysvaatteet on pakattu isoon laatikkoon ja laatikko on matkalla kirpparille, ripustin äsken kuivumaan ne viimeisetkin äitiysfarkut ja aion sulloa ne mukaan. Ehkä pieni asia, ehkä ei, mutta elämänlaatu parani taas roimasti.

Ahdistusta tuottaa (niiden löllöjen lisäksi) imetyskelpoisesti pukeutuminen. Voin kertoa, että henkkamaukan mustalla ja valkoisella t-paidalla ei pötkitä kovin pitkälle. Onneksi on facebook ja facebookin kirppisryhmät! Pari hupparia, muutama toppi, yksi mekko ja siihen päälle kesällä shoppaillut tunikat, joissa on juuri tarpeellinen määrä nappeja jotta ruokkiminen onnistuu. Teetin jopa yhden tunikan! Facebookin Ommeltujen vaatteiden kirppis -ryhmän selailu saattaa tulla vielä kalliiksi...

Kerran elämässä

On olemassa teoksia, jotka jokainen kuorolainen haluaisi päästä tekemään. Ja jotka tulevat vastaan kerran elämässä, jos silloinkaan. Kolme vuotta sitten olin äitiyslomalla myös filharmonisesta sillä Muusikko oli silloinkin töissä iltaisin enkä halunnut jättää vauvaa esim. mummille että pääsisin harjoituksiin. Kunnes törmäsin stemmavastaavaan joka löi pöytään sen juuri oikean kortin: Mozartin Requiem. Aika usen lähdin harjoituksista kesken pois ja tehtiin eteisessä läpystä vaihto kun Muusikko lähti keikalle mutta hetkeäkään ei ole kaduttanut. Koska Mozartin Requiem.

Mozartin jälkeen oli edelleen hankala päästä harjoituksin eikä harjoiteltava teoskaan kuulunut kerran elämässä -kategoriaan. Mutta. Kuinka usein pääsee samalle lavalle Jorma Hynnisen kanssa? No sen kerran, jos sitäkään.

Kukaan tuskin yllättyy kun kerron,että nyt, kun olen äitiyslomalla on vuorossa jälleen yksi mestariteos. Bachin Johannes-passio on suunnaton järkäle, jota ei vain voi jättää väliin. Ei vaan voi. 200 sivua täyttä tavaraa sieltä ei-todellakaan-helpoimmasta päästä. Harjoitukset alkoivat heti elokuussa mutta en tietenkään vietä perjantai-iltojani konservatoriolla vaan kotona imettämässä vaihtamassa vaippaa kiukuttelemassa nauttimassa vauva-arjen ihanuudesta. Oppirahat on kuitenkin maksettu ja poikkeuslupa tammikuussa aloittamiseen saatu.

En vielä tarkistanut, koska pääsiäinen on, mutta toivottavasti ei kauhean aikaisin. Koska Bach.

Neljä viikkoa

Neljä viikkoa sitten laitoin makaronilaatikon uuniin ja jumppapalloa päällä puhistessani mietin, ehtiikö se kypsyä vai ei. No ehti se, ja ehdittiin jopa syödä. Minäkin. Tähän aikaan iltapäivällä oltiin jo synnytyssalissa täydessä touhussa.

Neljässä viikossa on ehtinyt tapahtua niin paljon että tuntuu, kuin aikaa olisi kulunut jo paljon enemmän. Toisaalta taas painin edelleen samojen murheiden kanssa kuin kolme tai neljä viikkoa sitten. Saako vauva tarpeeksi ruokaa? Palauttaako vauva niin paljon, että vatsa tyhjenee liikaa? Johtuvatko vatsavaivat siitä, mitä syön? Voisinko helpottaa toisen oloa jotenkin? Onko vauva vieläkin keltainen vai kuvittelenko vaan? Onko vauva uneliaampi kuin eilen? Syökö vauva huonommin vai kuvittelenko vaan? Ja niin edelleen. Paino on onneksi noussut hyvin mutta neuvolakäynti varmisti, että poika tosiaan on keltainen. Jälleen kerran keskustelin lastenpoliklinikan lääkärin kanssa, en välittäisi enää odotella niitä puheluita. Eilen olin vakuuttunut siitä, ettei ole syytä murehtia, mutta tänään taidan sittenkin haluta vielä yhden verikokeen. Koska jos jotain niin energiaa ei tällä hetkellä ole yh-tään ylimääräistä ja olisi hölmöä käyttää sitä vähää turhaan murehtimiseen.

Siispä soitan ja soitan neuvolaan. Onkohan ketään niin vaikea saada kiinni kuin neuvolan terkkaria?

Missonmunherkut?!

Kahvin- ja sokerinhimoinen äiti täällä, moi vaan. Mmmmiten tämän jatkuvan (imetys)nälän kanssa muka selviää ilman herkkuja?! Paino sentään putoaa mukavaa vauhtia. Ei mikään ihme, kun enää ei herkutella joka päivä eikä iltaisin pysty katsomaan telkkaria ja syömään!

Eilen oli astetta tapahtumarikkaampi päivä. Kuulun facebookin tänä vuonna syntyneiden/syntyvien vauvojen äideille tarkoitettuun ryhmään. Mammat kokoontuvat noin kerran kuukaudessa ja eilen mekin päästiin mukaan. Koska herra on vihdoinkin vatsan ulkopuolella ja koska treffit olivat kävelymatkan päässä. Ja koska mummi saapui lapsenvahdiksi... Herra otti koko treffit melko rennosti. Oltiin matkoineen pois vajaat kolme tuntia, veteli hirsiä koko ajan. Hyvä niin, äiti sai jutella muiden kanssa ja juoda jopa lirauksen kahvia. Saatoin myös syödä yhden ihan naurettavan hyvän muffinsin! Treffien jälkeen jäätiin vielä omaan pihaan, neiti leikki naapurin tytön kanssa ja minä lähinnä imetin. Saatoin samalla järkyttää naapurin miehen mielenrauhaa, taas kerran.

Näille lapsille pitänee keksiä jotkut nimimerkit nyt, kun niitä on kaksi...