Aamu alkoi nohevasti shampoolla silmässä. Ei muuten tuntunu kivalta. Ei oikein suju -meininki on jatkunut koko päivän; töissä meinasi vähän ärsyttää ja ärsytys jatkuu näköjään kotonakin. Töissä ärsytti muut ja kotona minä. Tiedä sitten, kumpi on parempi...

Ehkä annan hommien olla ihan suosiolla ja kuuntelen, kun Roland Bracht laulaa vähän Sarastroa. Ni.

Hyvä ruoka + leffa yhdessä muusikon kanssa + loistava aamuspinni + mekko + korkeat korot + hirvipeijaiset (!) + hymyllä ylipuhuttu narikkakaveri + loppuun luettu Flickan som lekte med elden + rauhallinen aamu + uudet verhot + pakkasesta raikkaat petivaatteet + zumba = hyvä viikonloppu.

Viikonloppua parantamaan saapuu vielä iiiihana Samuli Edelmann. Ahh.

Aina ei (kuulemma) tarvitse jaksaa. Mutta ei tämä järjetön väsymys kivaa ole. Varsinkaan, kun sen olemassaololle ei ole mitään järkevää syytä. Väsyttää vaan koko ajan. Eikä jaksa. Väsymys aikaansaa laiskuutta, ja laiskuus ruokkii tehokkaasti väsymystä. Siinä sitä sitten ollaan. Tai siis tässä.

Viikon saldona siis missattuja harjoituksia, missattuja spinni-/pump-/combat-tunteja, tekemättömiä kotitöitä, entisestään kasaantuvia luottamustehtäviä ja iso määrä kotona venumista, vanumista ja nysväämistä. Töissä ei (sentään) ole ehtinyt nysvätä. Yksi kolmesta on lomalla, toinen kolmesta sairaana ja tämä kolmas niistä kolmesta on sinnitellyt laittomuuden rajoilla (noin niin kuin lapsiluku-wise), hoitanut sekä omat että muidenkin hommat, katsonut sijaisten perään ja tehnyt ihan liian monta ylityötuntia. Niin ja ollut väsynyt.

Vakaana aikomuksena on mennä aamulla reippaana spinniin klo 7.30. Ans kattoo kui ämmän käy.

Pieni tyyppi oli ehkä maailman pienin. Sillä oli maailman pienin nenä ja läpikuultavat kynnet ja maailman kauneimmat kulmakarvat. Ja maailman suloisimmat korvat. On sanomattakin selvää, että täti on ihan myyty. Täti on myyty myös pienen tyypin isosiskon takia. Neiti oli kasvanut parissa kuukaudessa varmaan metrin ja oli jo niin iso tyttö, ettei täti meinaa millään ymmärtää, missä välissä se on oppinut kaiken sen, mitä osaa. Itku meinasi tulla, kun lähtiessä halailtiin. Mutta vaan tädiltä, neiti lähti innoissaan kylpyyn uuden Hello kitty -saippuan kanssa. Ensin piti kuitenkin heiluttaa ikkunasta. Kaksin käsin.

Ihania ovat.

Äidin aamupäivällä soittama puhelu sai aikaan ei-ihan-niin-pienen tärinän. Siskon vauvan laskettu aika on vasta loppuviikolla, mutta aamupäivällä oli tullut lähtö synnärille. Tämä täti täällä on vähintään yhtä tärinöissään kuin mummo ja isomummo muualla! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

Viikonloppu on mennyt enemmän tai vähemmän huilaillessa. Tässä päivänä muutamana olen mm.

- tuntenut lievää myötähäpeää sen paikallisen musiikkiluokkien opettajan/kuoronjohtajan/ainaomastamielestäänyhtätäydellisen tädin puolesta, joka ei harjoituksissa voinut istua sopraanojen vieressä, koska ei "muutenkaan pysy omassa stemmassa"
- syönyt ison kasan irtokarkkeja ja ihan liian monta korvapuustia
- nauttinut suunnattomasti kosmetologin käsittelyssä
- katsonut tuntitolkulla Eurosportilta ensin taitoluistelua ja sen jälkeen tennistä
- ihmetellyt venäläistä hiusmuotia

Huilailu loppuu nyt, sillä edessä on kaikkein tyhjäpäisimmille tarkoitettu aivot narikkaan -spinnimaraton. Kolme tuntia ja yli 8 000 kilometriä. Ehkä putoan pyörän päältä, ehkä en.

Flunssa ei suorastaan kaatanut sängyn pohjalle, mutta pakotti hidastamaan tahtia ja esim. jäämään pois harjoituksista. Koko viikon. Koko. En edes laske, kuinka monesta tunnista olen jäänyt paitsi. Yritin paikkailla poissaoloa kuuntelemalla Purcellia, osittain jopa partituuri kädessä. Kirjastosta lainattu levy osoittautui ei-ihan-niin-hyväksi, mutta Spotify tarjoilee onneksi paremman version. Ensi-iltaan on aika tarkkaan kahdeksan kuukautta ja tuleviin kuukausiin tulee mahtumaan lukemattoman monta irvistystä, huokausta, uskonpuutetta, hermojen menetystä ja pidäteltyä itkupotkuraivaria. Sanokaa mun sanoneen. Kevääseen mahtuu Purcellin harjoitusten lisäksi pari isoa juttua, joiden harjoitusaikataulut sai hengittämään syvään ja päättämään, että kalenteria on paras käännellä viikko kerrallaan...

Henk.koht. hiljaiseloa on kompensoitu mm. loistavilla jazz-uutisilla, löytämällä hyvä "uusi" bändi, kuulemalla Foo Fightersin Helsingin keikasta ja tajuamalla, että Taikahuilua pääsee katsomaan jo ihan kohta.

Muusikolla on tänään syntymäpäivä. Sanoi haluavansa lahjaksi vauvan.

Semmosta.