Joskus tulee sellainen tunne, että "hei tänne mä kuulun". Tänään kävi niin, kun pääsin vihdoinkin oopperaan. Vaikka fyysisesti oltiin ihan eri paikassa, kuin ennen. Silti. Ensimmäinen etkö jo tulis takasin-kommentti kuului jo narikkajonossa, eikä se todellakaan jäänyt viimeiseksi. Puolituttu orkesterilainen tuli virittämisen lomassa vinkkaamaan akustisesti parhaista paikoista ja kuoron bassot kävivät vuorotellen halaamassa ja varmistamassa, että "kai jo ensi vuonna". Voi että, kun voisikin luvata. Mieli nimittäin teki. Opera buffa upposi lauantai-iltapäivän yleisöön paremmin kuin hyvin, ja välillä melkein ulvottiin naurusta. Olin varmasti ainoa, joka pyyhki silmiään muiden kuin naurun kyyneleiden takia. Eihän niistä kuorokohtauksista voinut kuin liikuttua! Tiedän nimittäin tasan tarkkaan, miltä siellä lavalla tuntuu olla. Tasan tarkkaan.

Uskallan jopa väittää bonganneeni viimeiseen näytökseen keksityt källit.