Terveisiä Tallinnasta. Olen kotihiiri pahimmasta päästä enkä yleensä kaipaa "mihinkään" tai pode matkakuumetta, mutta nyt oli kyllä niiiin ihana olla pari päivää ihan muissa ympyröissä. Varsinkin, kun lähtöä edelsi vähän turhan vauhdikas työviikko ja nyt on edessä viikko, jota en soisi olevan olemassa ollenkaan. Töissä on kova vauhti, työpäivät ovat normiviikon päiviä pidempiä ja töiden jälkeen on luvassa -yllätys yllätys- oopperaharjoituksia, joka päivä klo 17-22. Harjoituksissa on ihan mukavaa ja aika kuluu nopeasti, mutta rankkaa on. Tiedän kokemuksesta, että yöunet tulevat jäämään ihan liian lyhyiksi ja se alkaa loppuviikosta myös näkyä...

Mutta Tallinnassa ei ollut valittamista. Ruoka oli hyvää, sitä todellakin oli riittävästi ja aurinkokin paistoi. Carmenista nautin varmasti muidenkin edestä! Tyyppi potkunyrkkeili melkein koko kolmituntisen, tiedä sitten, tykkäsikö yhtä paljon kuin minä vai olisiko halunnut olla kuulematta... Shoppailutarpeet on hetkeksi tyydytetty (onneksi, en ehtisi töiden ja oopperan välissä mihinkään vaikka haluaisinkin!) ja kotiruokakin maistuu. Ei voi valittaa.

Olen todella harvoin sairaana, mutta joka syksyistä flunssaa ei ilmeisesti voi välttää. Uusi kausi = uudet lapset = flunssa. Joka syksy. Melkoinen työsuhde-etu... Tunnollisena työntekijänä sairastan tietysti viikonloppuna.

Oopperaharjoituksissakin on sopivasti muutaman päivän tauko. Flunssa osuu joka syksy "sopivasti" juuri niihin viikkoihin, kun oopperaa harjoitellaan kaikkein tiiviimin. Neljään asti töissä ja viidestä kymmeneen oopperassa -tahti veisi mehut vaikkei olisikaan raskaana ja alkavan flunssan takia puolikuntoinen. Mielenkiintoista silti on. Englantilaisten tekemää Duracell-pupujen gang bang -kohtausta ei ihan nähdä, mutta ei ohjaus silti ihan perinteisimmästä päästä ole. Mukaan mahtuu mm. puutarhatonttuja, eläinseksiä, Margaret Thatcher, pandoja ja kärrynpyöriä tekevä tenori. Kaupungin silmäätekeville tiedoksi, että kukkahatut kannattaa jättää suosiolla kotiin.

Purcell soi lähes non stopina päässä ja partituuri on opeteltu (ainakin melkein) ulkoa, mutta tänään oopperatreenit vaihdetaan pikkuveljeen ja Harry Potteriin. Muusikko on keikalla, missäpä muuallakaan. Leffan jälkeen pääsee vielä pihasaunaan, ei voi kauheasti valittaa.

Mitä mahtui koko kesän kestäneeseen lomaan? Hellettä. Mansikoita ja maustamatonta jugurttia. Tom Jones, Ricky Martin ja Elton John. Hyviä kirjoja. Spinningiä. Ukkosmyrskyjä. Useampi maailman paras salaatti. Mökkijuhannus. Ensimmäinen ultra ja monta potkua. Mehujäitä. Viikon autoreissu naapuriin. Kasvava maha ja sen mukanaan tuomat pukeutumisongelmat. Kuusi kautta Greyn anatomiaa. Kahden kilon suklaalevy. Ei yhtään uintikertaa. Ja aika paljon kaikkea muuta.

Syksy on käynnistetty Purcellilla, luvassa on vähintään erikoiset pari kuukautta. Carmen odottaa parin viikon päässä, siitä saa (sentään) nauttia katsomon puolella.

Näen niin todelliselta tuntuvia unia, etten kohta enää tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Odotan mielenkiinnolla sitä hetkeä, kun teen jonkin kunnon kömmähdyksen ihan vaan sen takia, etten ole aamulla pysähtynyt miettimään, mitä kaikkea yön aikana tuli taas tehtyä/jätettyä tekemättä.

Vaikka todellisuus onkin välillä vähän hämärän peitossa niin sen tiedän, että tämä helle on ehkä vähän liikaa. Sai valittaa tai ei, mutta kohtuus kaikessa, kiitos.

Kirjastossa oli liikaa ihmisiä, liikaa meteliä ja liian vähän luettavaa. Tai onhan siellä kirja jos toinenkin, mutta mukaan huolin pitkin hampain vain kaksi. Ihan vaan sen takia, että oli pakko saada jotain lukemista. Ehkä vähintään toinen teoksista paljastuu suunnilleen parhaaksi ikinä, mene ja tiedä.

Luettavaa oli ihan pakko saada jo senkin takia, että muuten olisi vihdoin ja viimein pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja siivota. Ainakin parveke, vaatehuone ja olohuoneen kirjahylly. Villakoirilla on kohta jalat ja on hyvin mahdollista, että tiskipöydällä kasvaa uutta elämää. Äidiltä saadut raparperitkin viihtyisivät varmaan paremmin pakastimessa kuin jääkaapissa. Oikeasti niistä kannattaisi leipoa ainakin pari piirakkaa, mutta kun ei viitsijaksasaaaikaiseksi, ja sokerin syöminen laittaa sanomaan yök. Menköön pakastimeen (mielellään itsenäisesti, kiitos!), heitän ne sieltä sitten roskiin viimeistään parin vuoden päästä.

Oi ja voi.

Mahassa asustava Tyyppi on pistänyt arjen uusiksi. Sekä viikon treenikerrat että oopperan ja filharmonisen harjoitukset ovat vaihtuneet käsittämättömään väsymykseen ja jatkuvaan kuvotukseen. Kahdet päiväunet päivässä eivät todellakaan ole kuuluneet normaaliin päivärytmiin... Päiväunista huolimatta nukahdan sohvalle viimeistään yhdeksän jälkeen, ja pari kertaa olen meinannut nukahtaa harjoituksiin. Kiva. Viikonloppuaamuisin olen sentään onnistunut kampeamaan itseni spinnipyörän päälle ja laulaminenkin maistuu sunnuntaisin, kun alla ei ole täyttä työpäivää. Viikon verran töitä ja nelisen viikkoa harjoituksia, sitten onneksi helpottaa!

Valivali.

Viime viikkoihin on mahtunut paljon upeita miesääniä.

Kaikki alkoi Tampereelta, missä fantasiamaailma oli vaihdettu 1930-luvun Yhdysvaltoihin. Ensin ajattelin, että apua, mutta hyvinhän se toimi. Jussi Myllyksen ääni oli kuin samettia ja Luxor-hotellista käsin asioita junaileva isäntä sai aikaan melkein itkun.

Tallinnan tyypit taas olivat ihan omaa luokkaansa. Katsokaa ihmeessä videoklippi, näette mahtavan puvustuksen ja lavastuksen!

Tallinnasta palataan Tampereelle. Tällä kertaa oli Kimmo Blomin vuoro säväyttää Freddie Mercuryna. Esitys ei muuten ollut kovin kummoinen, mutta Blom oli aivan käsittämätön. Hitto, että kaveri veti hyvin.

Tallinnan ja Tampereen väliin mahtui maailman ehkä paras tyyppi, joka käväisi vetäisemässä yhden keikan, nukkumassa meidän sohvalla ja halailemassa allekirjoittanutta. Ihana ääni ja kuuma tyyppi, ei siitä mihinkään pääse.

Jottei totuut unohtuisi on Purcellin Fairy Queenia ja Bachin Magnificatia harjoiteltu huolella. Jälkimmäisen kanssa pääsee tositoimiin jo ennen pääsiäistä, keijukaisten kanssa pitää malttaa ensi syksyyn.